Jaava

Mustin kanssa tutustuin koiraharrastuksiin ja kuten sanotaan, kun antaa pikkusormen se vie koko käden. Juuri Jaavan tuleminen oli sattumien summa. Selailin kasvattajien www-sivuja ja silmiini osui tämä kuva ja kuvatekstinä: "touhukkaasti uusi asioita tutkiva, leikkisä söpöläinen". Erinäisten vaiheiden jälkeen Jaava haettiin Levin lomareissun päätteeksi huhtikuussa 2003.

Jaavan kanssa aloitimme tokon pentukurssilla, kun Jaava oli 7kk ikäinen. Jatkoimme tokoryhmässä käymistä, kun ajattelin että siitä on hyötyä agilityä ajatellen. Agilityn pariin lähdimme Jaavan ollessa reilun vuoden ikäinen. Tarkoituksena ei ollut käydä kisoissa tai kokeissa,  mutta treenikavereiden yli puhumana korkkasimme niin tokokokeet kuin agilitykilpailut. Näyttelyissä Jaava kävi nuorempana, kun muualle ei vielä osallistumisoikeutta ollut. Jaavan kanssa on kokeilumielessä treenailtu pelastuskoirahommia, hakua, raunioita, jälkeä, lammaspaimennusta sekä jopa kerran kokeiltu vesipelastusta. Poropaimennuksissa on käyty niin testissä kuin kilpailuissa, koska on erittäin mielenkiintoista nähdä kuinka koira toimii siinä hommassa, mihin sitä on alunperin käytetty.

Jaava on ollut oikea lottovoitto. Sen kanssa on todellakin voinut kokeilla mitä  vain. Luonnetestituomarin sanoin: "se menee minne vain sinun kanssasi". Jaavaa on vaikea kuvailla. Se on luonteeltaan melko kova, mutta kuitenkin minua kohtaan nöyrä. Se ei kuitenkaan reagoi minun jännitykseeni ja antaa anteeksi ohjaajan hermojen menetykset. Motivoimisessa ei ole ollut ongelmia, onhan kyseessä maailman ahnein koira. Nyt vanhemmiten siitä on tullut oikea sikailija, jonka johdosta keittiön ovi on jeesusteipillä teipattu kiinni. Jaavahan osaa aukoa kaikki ovet, vetolaatikot jne. Omistajakin oppi kerrasta, kun tuli kotiin ja pakastimeen oli murtauduttu. Toisella oli ollut vain nälkä.

Paljon on hyvää, mutta tietysti jotain huonoakin. Kesällä 2010 agilityn SM-kilpailuissa törmäsin Jaavan kanssa. Jaava kuitenkin liikkui normaalisti loppuverkkalenkillä eikä vaikuttanut kipeälle. Kun otin sen muutama tunti myöhemmin häkistä, oli se takajalaton, kuitenkin vertyi liikutellessa. Fyssarin käsittelyssä saatiin jumit auki ja kaiken piti olla hyvin. Maaliskuussa 2011 poropaimennuksien jälkeen sama takajalattomuus toistui. Jaava taas vertyi, mutta takaliike jäi lyhyeksi. Jaava ei reagoinutkaan fyssarin käsittelyyn toivotulla tavalla, joten suuntasimme eläinlääkäriin. Ensimmäinen diagnoosi oli, että kyynärissä nivelrikkoa (aste 2 tai 3) ja lonkissa alkavaa nivelrikkoa sekä mahdollisesti selässäkin jotain. Nivelrikkoisen koiran hoitoihin Jaava ei reagoinut, joten tutkittiin lisää. Tietokonetomografiassa paljastui pääsyyllinen, välilevynpullistuma lumbosakraalivälissä. Onneksi Jaava toipui ilman leikkaushoitoa ja sai eläinlääkäriltä luvan (tai käskyn!) jatkaa jotain harrastamista. Jaava onkin saanut eläkeläispäivillään puuhastella tokon parissa, paimennella lampaita ja tehdä mummojuttuja maastossa.

Koira, jollaisen saa kerran elämässään.