Tänään taas agiliitämässä. Eka radalta oikeasti HYL, mutta tuloksiin oli merkitty 10. Eli Puomin alastulo (!!!!) ja kielto. Jaava siis kiersi tokavikan esteen, kun mulla oli vähän siinä vaiheessa narut hukassa, enkä sitä jaksanut korjata. Jaava kulki mukavan vauhdikkaasti, vaikka rata olikin jotain ihan järkyttävää.. Yhdessäkin kohtaa tuli muutaman sekunnin kaarros, kun Jaava meinasi juosta väärään putkeen. Mutta kaiken säätämisen ja takkuamisen jälkeen päästin jopa alle ihanteen, reilut -2s. Toka rata olikin hyppis ja vielä kauheampaa säätämistä kuin eka.. Koko ajan sai hokea "tässätässätässä". Yksi todella täpärä kohta (meinasi tulle muurin ja hypyn välistä, mutta menikin muurille ja etutassut osuivat palikoihin) ja yksi iso kaarros, mutta muuten Jaava oli ihan mainio. Ei vaan ollut ihan meidän rata, kun semmosta kieputusta ja vääntämistä. Nolla, mutta reilu 5s yliaikaa.. No lohduttauduin ajatuksella, että voittajakolmikkokin meni vain 2-3s alle ihanteen. Ratojen yhteistuloksen perusteella Jaava oli Piirinmestaruuskisassa 5.

MyrttiPyrttinen oli tutustumassa agikisojen tunnelmiin ja olikin mahdottoman reipas! Sai leikkiä ihanan porokoiranpentu Taimin kanssa sekä leikkiä vetoleikkejä sheltti Toffon ja ihmisten kanssa. Ja tietysti tienata namia silmiin katsomalla, istumalla ja luoksetulemalla. Myrtin mielestä oli ihan epäreilua, kun radalla olevat koirat juoksivat niiin kovaa ja hän ei päässyt niiden mukaan. Välillä pitikin vähän kannustaa radalla olleita. Häntä kippuralla tassutteli koira- ja ihmisvilinässä. Myrtsistä tulee vielä hyvä!