Kävin tokoilemassa Jaavan ja Myrtin kanssa Graanilla. Seurana olivat Anna kera Natan ja Hallin sekä Marjo ja Leimu. Ensin treenailin Jaavan kanssa. Seuraamista (joka oli yllättävän hyvää Jaavaksi) ja liikkeestä seisomisia. Aluksi Jaava tarjosi hanakasti maahanmenoa ja sitten istumista. Lopulta helpotettuna ja siitä pikkuhiljaa vaikeutettuna onnistui seisominenkin. Ongelmana on ollut usein se, että mennessäni koiran taakse, se kääntyy ympäri. Nyt ei sitä ongelmaa ollut ja Jaava pysyi varmanoloisesti seisomassa. Tämän jälkeen pieni paikallaolo, olin piilossa ja eipä mitään ongelmaa. Jaava pääsi sitten autoon odottamaan uutta vuoroaan.

Myrtin kanssa tehtiin yleistä hallittavuutta ja aika hyvin reagoi omaan nimeensä. Alkoi tarjoamaan sivulletuloja, joista tietenkin palkkailin. Nyt jopa kestää sivulla vielä namipalan syömisenkin jälkeen ja napottaa ylöspäin. Vähän tehtiin seisomista ja yllättävän pitkään pysyy paikallaan, mutta tietysti välillä pitää pyörähtää sivulle ;). Vielä ennen koiran vaihtoa tehtiin sanallisesta käskystä istumisia, kun sen sain sille opetettua. Eli Myrtti 5kk osaa jo istua käskystä!! Huomattavaa edistystä ;).

Jaava pääsi uudelleen hommiin ja aloitettiin paikallaololla. Nyt olin koko ajan näkyvillä, mutta Jaavaa häirittiin eri tavoin. Juttelin Annan kanssa, menin Jaavan taakse seisomaan, Marjo pyöri Myrtin kanssa lähes kosketusetäisyydellä jne. Hyvin pysyi. Sitten vielä seisomisia, jotka ok. Maahanmenojakin piti vielä tehdä, mitkä olikin ihan mallikkaita ja nopeita. Tässä vaiheessa Jaava alkoi käymään aika kovilla kierroksilla, mutta piti sitten vielä aivan lopuksi ottaa seuraamista, mikä olikin ihan hirveää!! Enkä saanut sitä rauhoitettua siitä tilasta, pyrin vain palkkaamaan, kun ei nostellut tassuja tai tehnyt muutakaan outoa.. Jaava leikki aika mukavalla asenteella ja käytin sen tilaa myös hyödykseni. Pyysin huvikseen sitä tuomaan 10 metrin päähän jättämäni lelun ja hihnan (nämä siis jätin treenin aluksi sinne, enkä jaksanut lähteä hakemaan niitä, joten testasin toisiko Jaava ne). Olin kyllä aika varma, että joudun vielä itse ne hakemaan, mutta.. Jaavalle annoin käskyn tuo ja se jotain pyörähti siinä ympäri ja sinkosi patukalle ja hirveällä vauhdilla takaisin! Tästä kunnon kehut ja palkka. Uusi käsky ja niinpä se hihnakin tuli minun käteeni. Hyvä Jaava, laiskan ihmisen loistava apuri!

Myrttikin sai vielä tehdä juttuja ja Anna sekä Marjo katsoivat Myrtin hampaat. Myrtin mielestä hampaiden katsominen ei ole kivaa, mutta saatiin ne sitten katsottua ;). Ekaa kertaa tehtiin "kehäjuoksua" ja Myrtti menikin aika hienosti!! Loppuun vielä parit hissimaahanmenot ja leikkiä. Käytiin vielä kävelemässä marketin edustalla ja alun kiskomisen jälkeen löytyi korvat ja tarjosi kovasti kontaktia.

Reissumies Musti palasi lauantaina kotiin ja olikin aika polleata poikaa. Ei edes tullut minua moikkaamaan.. Hyvin oli reissu mennyt ja Musti oli käyttäytynyt asiallisesti koko matkan ajan! Hyvä Musse!!