Eilen ajelin Hyvinkäälle treenaamaan Maijan ja Unnan kanssa. Paikalla oli myös nahkacollie Lassi. Ekana tehtiin Jaavan kanssa lyhyttä ja helppoa pätkää, mikä sisälsi hyppyjä, putken, kepit ja A:n. Tämä sujui ihan ok ja rimat taisi olla koko päivän 55 cm. Tämän jälkeen Myrtti kävi tekemässä parit putket, mutta oli "vähän" vallaton. Se kun keskittyy välillä miljoonaan asiaan samaan aikaan, niin eihän se homma silloin ihan toimi.. Keskityttyään putki sujui kuitenkin hyvin. Toinen rata olikin sitten ihan mukava 20 esteen rata, mitä tehtiin kahdessa osassa. Päätin olla tekemättä jokaiseen väliin valsseja, niinkuin normaalisti teen ja harjoiteltiin sylikäännöstä ja takaaleikkauksia. Tykkään ohjata koiraa edestä ja hankalaa onkin sitten, kun pitää olla koiran takana.. Jaavalla oli valtavasti intoa ja välillä se kävi aika kuumana. Se teki kuitenkin aika kivan lyhyet kaarrokset ja pysyi hyvin kuulolla. Kepeillä se kuumui sen verran, että välillä jäi vähän keppejä välistä jne. Mutta kivaa oli niin ohjaajalla kuin koirallakin! Myrttinen pääsi ihan viimeisenä halliin ja kun sitä ne hajut kiinnosti niin paljon, niin se sai aluksi juoksennella ihan huvikseen hallissa. Kuuluikin aikamoinen tuhina, kun se tarkasteli paikkoja. Välillä se kaivoi tippuneita makupaloja ja kävi huvikseen suorittamassa putken, puomin ja A:n. Siinä vaiheessa vähän jännitti, että mitä jos se tippuu, kun ei voinut tehdä asialle mitään. Onneksi mitään ei käynyt! Lopulta siihen iski jo pieniä hepuleita ja pyysin sen sitten luokse. Yksittäisiin putkiin se menee ihan hyvin, mutta oli jännä huomata että narupallo oli PALJON parempi palkka kuin namit! Käytettiin siis lelua palkkana. Yksittäisen hypyn takana harjoiteltiin pysymistä ja välillä sitten kutsulla tehtiin matalaa hyppyä. Kokeilin vielä hyppyä ja putkea peräkkäin, mutta se ei sitten meinannut mitenkään onnistua (mikä nyt ei ole mikään yllätys, kun ei se montaa kertaa ole esteitä nähnyt). Paljon leikkiä ja vähän lomassa "treeniä". Puomia tehtiin hihnassa ja vauhtia oli jo liiankin paljon näin alkuvaiheessa. Saatiin kuitenkin tosi hyviäkin toistoja, kun Maija jarrutti hihnalla ja namilautanen oli alastulolla. Vauhtia oli, mutta saatiin myös pysähtymään! Vielä parit keinut ja loppuun juoksutusta namikipolle.