Aamulla pakkasin Myrtin autoon ja lähdettiin ihan kahdestaan mätsäriin. Päivä sujuikin mukavasti lämpimässä auringon paisteessa ja Myrtti osasi käyttäytyi hyvin. Lopulta Myrtti tunki itsensä varjoisaan puskaan, minne kävi kyljelleen nukkumaan. Eli se osaa myös rauhoittua nähtävästikin missä vaan - hienoa! :) Myrtti pääsi viimeistä kertaa pentuihin (6kk-12kk) ja esiintyi ihan mukavasti. Varsinkin seisominen onnistui hyvin, se ei siitä liikahtanut mihinkään! Kopeloinnit ja muut sujui myös ja liikkeetkin ihan ok. Kerran vähän kiihtyi edellä menevästä ja muutama haukku pääsi.. Myrtti voitti punaisen nauhan saaneet pennut ja oli lopulta BIS7!! (BIS-kehässä 11 koiraa) Aika hienosti Pieneltä ja oikeastaan vikan kehän esiintyminen sujui parhaiten. Että hienosti se jaksoi tsempata, vaikka olikin tuhottoman kuuma ja varjoisaa paikkaa ei oikein ollut (muuta kuin siellä puskassa). Kotiin tuotiin pari säkkiä ruokaa ja väsynyt pieni koira.