Jaava on saanut nyt tehotreeniä sen suhteen, että pitää muistaa myös kuunnella vaikka olisi kuinka kivaa. Ihan pikkujuttuja ollaan tehty ja olen saanut vaadittua siltä asioita. Meno ja meininki on rauhoittunut ja välillä se tekee jopa niinkuin sanon.. Eikä vaan hössötä makkaran kuvat silmissä. Ehkä se tästä :) Ruokakupilla avo-kakeja, iltalenkillä hyppyä, parit perusasennot ja puunkiertoa.

Myrtti on myös joutunut "tehokuurille" eli se on saanut palkan vain täysin oikeasta perusasennosta (ja vau, sehän alkaa olemaan jo aika hyvä!! On se ihmeellistä.. ;)) Myrtti sai myös tehdä hyppyä perusasentojen lisäksi ja loppuun vielä testattiin puunkiertoa. Siinä vähän pikkutytskillä keitti yli, mutta muuten onnistui kaikki hyvin.

Viikonloppu sujui kivasti MM-kisoja seuratessa ja oli se vain jännittävää.. Monia hienoja suorituksia nähtiin ja huomasi taas kuinka pienestä kaikki on kiinni :) Ja oli myös "kiva" huomata, että tuolla huipullakin ohjaajille sattuu ihan perusmokia. Tytöt oli viettäneet mukavan ja vauhdikkaan viikonlopun. Tai Jaavan mielestä vähemmän mukavan ja Myrtin mielestä huipun ;). Veljelle tuli siis pikkuinen pentuliini ja Myrtti olisi kovin halunnut sen kanssa leikkiä. Pentua oli hieman rajut leikit jännittäneet, mutta Jaavasta ja Mustista se oli tykännyt hirveästi! Voin vaan kuvitella Jaavan ilmeen, kun pikkunen on kiipeillyt selässä ja niskassa.. :D