Tänään oli taas agia tiedossa, kun suunnattiin Myrtin treeneihin. Tehtiin kaksi rataa (ekalla 7 estettä, tokalla 10), keppejä ja kontakteja. Molemmilla radoilla treenattiin valsseja ja radat koostuivat hypyistä, putkista ja kepeistä. Tulipa huomattua sellainen juttu, että Myrtti ei osaa tehdä yhtään mitään, jos oon sen edellä ja se on ns. selän takana. Kun lähdetään lähes samaan aikaan ja Myrtti saa mennä edellä, se menee hyvin :). Suorille se oikein kiihdyttää ja varsinkin suora putki oli Myrtin mielestä ihan huippu juttu! Myrden kanssa on niin huvittava mennä, kun se ei oikeestaan osaa mitää, mutta osaa silti :D. Ratojen jälkeen tehtiin Aata. Myrtti oli irti ja tuli hienosti alas (mutta ei oikein pysynyt alastulolla). Hihnatreeniä siis. Tämän jälkeen tartuttiin härkää sarvista ja mentiin puomille. Myrtti oli hihnassa ja nostin sen alastulolle. Myrtti meni laukalla alas! Muutamat toistot niin, että nostin sen tasaselle osuudelle ihan lähelle alaspäin lähtevää osiota ja Myrttihän meni joka kerta laukalla alas asti. JEE! Nyt vaan edetään hyvinhyvin hitaasti. Ei se siis ollut lähelläkään sitä vauhtia mitä se aiemmin oli, mutta pääasia ettei ravia enää nähty. Myrtti oli oikein innokas ja keskittyi hommiin loistavasti. Huippu treenit!