Alkuviikosta käytiin ensimmäistä kertaa raunioilla. Jaava pääsi vanhemman oikeudella ekana puuhastelemaan. Jaavalle oli valmiina piilossa kolme maalimiestä (kaapissa, betoniputkessa ja sellasessa rautaporrashommelissa). Mentiin alueelle ja Jaava sai mennä ihan oman päänsä mukaan, ajatuksena siis tehdä reagointiharjoitus. Jaava oli kuin pieni lapsi, joka on päässyt huvipuistoon.. Se juoksenteli sata lasissa ja tutkaili kaikki paikat. Mitkään erilaiset pinnat tai jutut ei sen etenemiseen vaikuttaneet. Lopulta Jaavallekin tuli järkeä päähän ja se alkoi käyttämään nenää. Sitten maalimiehetkin löytyi nopeasti. Neljäs maalimies oli sellasen ketteryysesteen päällä, halusin testata meneekö Japutti sinne. Se rautaporrashökkeli oli ainut, mikä Jaavalle tuotti vähän ongelmia. Se kyllä meni ja ei siinä mitään, mutta näki että mieluummin se olisi ollut jossain muualla ;).

Myrtti pääsi ekana vain tutustumaan alueeseen, eikä sillä ollut mitään ongelmia erilaisilla pinnoilla tms. Siellä se rymisteli menemään ihan normaaliin tapaan.. Myrtin maalimiehet oli kaapissa, betoniputkessa ja mökissä ja siellä rautaporrashommelissa. Kun Myrtti hössötykseltään avasi nenänsä, keskittyi se hyvin tehtäviinsä. Ja nenää se käyttää hyvin! :) Kuvamateriaalia treeneistä luvassa joskus..