Jasputti oli tänään ihan hassulla tuulella. Se teki kyllä tosissaan hommia, mutta sillä oli vähän omia pikku jekkuja matkassa mukana.. Se karkaili puomille ja pariin putkeen (sillä aikaa, kun kuuntelin kouluttajan neuvoja) sekä alotti pariin otteeseen kepit ihan miten sattuu. Noissa keppien aloituksissa sillä ei ollut yhtään aivot mukana ja pienen muistutuksen jälkeen ei enää keppivirheitä tullut. Muuten Jaava toimi paremmin kuin ajatus :)

MyrMyr oli myös hurjan pätevä! Myrtin piti isosiskon tavoin käydä pariin otteeseen omatoimisesti puomilla.. Myrtsillä oli hyvä asenne ja vauhti! Yhden puomin se teki niin, että alastulo unohtu ihan kokonaan (se kyllä meni sen puomin sellasella vauhdilla ettei ihmekään) palautin sen ja seuraavilla kerroilla ei ollut ongelmia. Erityisen tyytyväinen olin Myrtin putkiin, kun välillä sillä on ollut vähän ongelmia niihin irtoamisessa. Tänään se meni varmasti ja vauhdikkaasti. Ja ei kun eteenpäin!