Maanantaina olikin vuorossa Meten ihka ensimmäinen tokokurssi! Kurssi oli toki alkanut jo viikkoa aiemmin luennolla ja yksi kerta meillä jäi väliin. Maanantaina kuitenkin päästiin paikalle. Vähän mentiin myöhässä ja aluksi Metuskanen vähän kommentoi.. Nopeasti alkoi kuitenkin ottamaan kontaktia itsenäisesti/pyydettäessä. Tehtiin perusasentoa, maahanmenoa, koirakoiden välistä pujottelua ja luoksetulo. Olin ihan yllättynyt, että kuinka hyvin toisten koirian/ihmisten välissä pujottelu sujui. Mette oli ihan hommissa ja ei pahemmin kaverit kiinnostanut! Ihana.

Tiistaina aksattiin Myrden kanssa. Tykkäsin! Oli pieniä hauskoja pätkiä ja Myrtilläki vaikutti olevan kivaa. Vielä kun saisi ne kokonaiset radat sujumaan samalla tavalla.. Huomio nro:1, ohjaajan epävarmuus heijastuu todella suuresti koiran epävarmuuteen. Jännä juttu ;) Eli kun en ole esim. varma jostain ohjauksesta ja epäröin -> Myr on myös että täh? Eli pitäisi itse mennä varmasti ja kunnon asenteella, varmasti koirakin menisi.

Jaava the eläkeläinen ei ole treenannut tällä viikolla mitään, se korjautunee tänään :)