Kylläpä aika rientää. Mun pentupentu on jo 11kk! Olen kyllä niin tyytyväinen, että vuosi sitten vierailtiin Myrtin kanssa Jojon luona ja 5 pientä pohjoisen tuliaista syntyi. Ja vielä tyytyväisempi olen, että lopulta päätin Meten ottaa itselleni. Tuntuu kuin se olisi ollut meidän laumassa aina. Mette vain tuli ja otti paikkansa, niin kuin sillä on tapana tehdä. Jopa meidän matriarkka, Iso Pomo Jaava, intoutuu välillä haastamaan Metteä leikkimään. Ja jos Mette tahtoo, mahtuu se ihan hyvin Jaavan kanssa samaan petiin nukkumaan.. Mette on myös luonteeltaan miellyttänyt mua kovasti, se on reipas ja touhukas ja osaa käyttää noita hoksottimiaan tuolla pääkopassaan :). Mette on myös ainakin toistaiseksi ollut helposti motivoitavissa namilla ja leluilla. Ja kaiken kukkuraksi Mette on vielä maailman söpöin pieni taittokorvainen lapinkoira, joka sujahtaa syliin aina kun on mahdollista. Meten miinuksina sitten sanotaan saalisvietti (+riista?), joka on ihan kiva pallopeleissä mutta pupujen, oravien, peurojen jne. kanssa tuottaa päänvaivaa. Myös äänenkäytön kanssa on vähän opettelemista, nuorempana se oli melko hiljainen tyyppi, mutta nykyään esimerkiksi agilityssä huutaa kuin hullu. Siellä se saa kyllä huutaakin, mutta tokotreeneissä hiljaisuus olisi paljon mukavampaa..