Tiistaina tultiin junalla Lahteen, kun mun auto hajosi sopivasti ennen reissua.. Jaava ja juoksuinen Myrtti jäivät porukoille hoitoon, joten tultiin Meten kanssa ihan kahdestaan. Tekeepä Metelle ihan hyvää olla ainokaisena ja joutua vähän miettimäänkin, eikä mennä vain lauman mukana. Mette oli junassa reipas ja käyttäytyi hyvin, vaikka ei ole aiemmin junassa ollutkaan. Alkuviikko meni flunssan kourissa ja me vaan köllöteltiin sohvalla. Onneksi Mette pääsi purkamaan energioita Chilan kanssa jäälle ja itse kävin kuuntelemassa Tommy Wirenin luentoa. Meten ja Chilan jääriekkujaisista on vielä luvassa kuvia, kunhan joku päivä jaksan ladata ne koneelle.

Lauantaina päästiin vähän extempore Jessica Ristimäen saalispalkkaus-kurssille. Kurssi alkoi luennolla ja Mette pääsi vielä korvaamaan yhden peruneen koirapaikkaa. Mette leikki ihan kivasti, kun pelkäsin saanko sitä ollenkaan leikkimään.. Sehän saattaa esim. agitreeneissä tehdä sen, ettei "kykene" maneesin ulkopuolellakaan leikkimään jos tietää pääsevänsä kohta treenaamaan. Kuitenkin lenkillä ja sisällä jne. se leikkii mielellään. Mette tykkää saalistaa ja kun saa hyvän otteen, niin taisteleekin hyvin. Mutta herkästi se vaan "hampsii" lelua. Tässä pitää olla tarkkana, ettei anna voittaa huonolla otteella. Voisi myös viritellä jonkun lelun vähän pidemmän narun perään, niin se pääsisi kunnolla saalistamaan. Nyt pitää vaan kaivaa ne lelut esille mahdollisimman erilaisissa häiriöissä, eiköhän se sieltä ala löytymään. Oikein hyvä ja hyödyllinen kurssi, harmi kun työt haittaa harrastuksia ja piti lähteä kesken pois.

Illalla oli treeniä Korkeavireellä. Mette aloitti hyppytekniikalla. Tehtiin ensimmäistä kertaa kasvavaa sarjaa ja 4 toistoa. Mette teki hyvin, joten mitä sitä suotta jankkaamaan. Tämän jälkeen oli niin mukavasti siinä 3 putkea, että niitä sitten mentiin sinne sun tänne :D. Metellä oli vähän hauskaa. Vielä "pentupuomia", hyvin muisti pysähtyä 2onn2off. Jossain välissä leikittiin narupallolla ja vau, sehän leikki. Ei kuitenkaan niin hyvin kuin eilen (eli häiriö vaikutti ja ne esteet). Tultiin vielä uudelleen käymään hallissa ja kun halli tyhjeni, niin ihan vain leikittiin. Nyt Mette leikkikin tosi hyvin, johon oli hyvä lopettaa treenit. Mukavata, mukavata :)