Mette

Mielestäni kaksi koiraa on aika sopiva määrä. Molemmille on riittävästi aikaa ja ne on helppo kuljettaa mukana. Olin ennen Myrtin pentujen syntymää ajatellut, että jos siellä on joku sykähdyttävä pentu, niin siinä tapauksessa yksi saa jäädä äitinsä helmoihin. Enemmän kuitenkin ajattelin, että "se seuraava" voisi olla eri rotua. Myrtin pentua taas puolsi se, että tein niihin aikoihin opinnäytetyötä ja pennulle olisi oikeasti aikaa. Helpointa olisi ollut, jos Myrtille olisi syntynyt vain yksi narttu. Sehän oli varattu jo aikoja sitten, eikä ajatuksissa ollut uroksen ottaminen. Myrtille syntyi kuitenkin kaksi narttua ja päätin pennun ottaa, mutta pitkään mietin erään uroksen ja nartun väliltä. Lopulta päädyin siihen "sileäkarvaiseen noutajaan", koska ajatus Myrtin juoksuajoista viriilin lapinkoirapojan kanssa kerrostalossa ei houkuttanut. Mette on minun ja Maijan yhteisomistuksessa ja toivottavasti joku päivä maailmassa on pikkumettejä.

Mette oli pentuna ihan erilainen kuin äitinsä. Se oli huomattavasti rauhallisempi. Reipas ja menevä sekä itsenäinen se on kyllä ollut, mutta se ei turhia juoksennellut eikä nähnyt pieniä vihreitä miehiä. Jossain vaiheessa olin ihan varma, että siinä on jotain vikaa, kun eihän se ole pentu lainkaan.. Oli vielä hyvin tuoreessa muistissa ne Myrtin pentuajat!

Nuoresta iästään huolimatta Mette on puuhastellut niin agilityn, tokon kuin jäljen parissa sekä kokeillut lampaiden ja porojen paimentamista. Pari kertaa se on kokeillut haku hommia ja näyttelyissäkin pyörähdetty. Toistaiseksi Mette on ollut suht helppo motivoitava, saa sitten nähdä jos joskus kilpakentille päädytään, että minkälaista matkalaukkua rahtaan perässäni.

Mette on aina lähellä ja ihan liki. Maailman paras pieni kainalokoira, joka saa kaiken anteeksi maailman suloisimmalla nassullaan.