Myrtti

Ei kahta ilman kolmatta vai miten se nyt meni? Myrtti saapui meidän laumaan pitkän harkinnan ja odottelun jälkeen. Olin seuraillut Myrtin Unna-äitiä sisaruksineen pennusta asti ja ajattelin, että jos lapinkoira vielä tulee, niin se on sitten Unnan pentu. Vihdoin ja viimein se kauan odotettu juoksu alkoi ja ultrassa näytti hyvälle. Enää tarvitsi vain jännittää syntyisikö kahta narttupentua. Ilolla ei ollut rajaa, kun puhelimeni piippasi: "2 narttua ja 2 urosta on syntynyt. Pennut on reippaita ja äänekkäitä". Niin Myrtti saapui minulle sijoitukseen Marilta.

Myrtti oli nuorena hurjan vilkas ja sen myötä minulle kasvoi silmät myös selkään ja sivuille. Siinä, missä Jaava oli reagoinut häntää nostamalla, oli Myrtti jo mennyt. Myrtti on melko saalisviettinen ja muistan tuskastuneena, kun se 3-4 kuukautisen innolla juoksenteli tuulen mukana leijailevien lehtien perässä. Ja minulla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta saada sitä tulemaan sieltä pois.. Myrtti myös rakasti juoksemista ja se varmaan ensimmäiset vuotensa vain juoksi juoksemisen ilosta. Suurin rauhoittuminen taisi tapahtua 3 vuoden iässä ja nykyään välillä jopa kaipaan sitä juoksemisen ilosta juoksevaa riistariiviötä. Onneksi hetkittäin Myrtti intoutuu hepuloimaan, jota voin hymyillen katsella.

Myrtin kanssa suurimmat haasteet harrastamisessa on olleet sen reagoiminen jännittämiseeni. Myrtin mielestä täytyy lepytellä ja olla hyvin rauhassa, kun omistaja on noin outo. Treenaaminen Myrtin kanssa on mukavaa, se on nopea oppimaan ja tykkää puuhastella. Ohjaajakin joutuu pitämään hermonsa kurissa, koska muuten saadaan liikkeitä korjailla seuraavissa ja sitä seuraavissa treeneissä. Myrtin kanssa treenaillaan nykyään lähinnä tokoa ja verijälkeä sekä satunnaisesti agilityä. Myrtti on kokeillut niin hakua, ihmisjälkeä, raunioita, lammaspaimennusta kuin porojen paimennusta. Eniten Myrtti taitaa nauttia maastolajeista, niissä se on elementissään. Kokeisiin ei vain ole asiaa,kun en raaski laittaa sitä pk-esteille.

Tammikuussa 2011 syntyivät Myrtin ja Jojon pennut sekä samalla Myrtti siirtyi minun omistukseeni. Pentuprojekti oli mielenkiintoinen, mutta rankka. Saa nähdä, että tuleeko tulevaisuudessa Myrtille vielä toiset pennut vai jääkö Taivaannastan velhot ja noidat ainokaisiksi.

Elämä ilman Myrttiä olisi hyvin tylsää. Kotiin tullessa on aina yhtä iloinen, korvaton ja selkärangaton, lelusuussa örisevä, riistariiviö vastassa. Eipä siinä itsekään voi kauaa huonolla tuulella olla, kun toinen on yhtä hymyä.